InVue estää näpistykset ja lisää myyntiä

InVue-suojauksen avulla esimerkiksi elektroniikkaosaston mallilaitteet pysyvät
järjestyksessä ja omilla paikoillaan. Henkilökunta voi keskittyä asiakaspalveluun, eikä
asiakas kiinnitä hienovaraiseen tuotesuojaukseen edes huomiota

Hyvin pakattu on jo puoliksi hyllyssä

Painetut laatikot ja tuotepakkaukset ovat kätevä tapa ylläpitää brändin arvokkuutta ja erottuvuutta

Porilainen BRAND ID käynnistää teollisuuden merkintätuotteiden ja venekansituotteiden valmistuksen Yhdysvalloissa.

–Valmistamme venekansituotteita Smartdeck-tuotemerkillä. Niiden kysyntä on jatkuvassa kasvussa ja meillä on Euroopassa vahva markkina-asema. USA on maailman suurin venemarkkina, joten tuotantolaitos siellä on looginen seuraava kasvuaskel. Osaamistamme arvostetaan maailmalla.

Palkitut partnerit aallonharjalla

Maailmanlaajuisten haasteiden keskelläkin yhteistyö Brand ID:n kanssa toimii hienosti. Tuemme jatkuvasti toistemme liiketoimintaa. He ovat olleet enemmän kuin avuliaita useaan otteeseen, Warehouse & Supply Chain Senior Manager Michał Turowski kiittelee.

Kiehumista kestävää kumppanuutta!

Brand ID valmistaa ja toimittaa Valtralle hightech-tuotteita vaativiin olosuhteisiin: 3D-merkkejä, logoja, alumiinisia tyyppikilpiä, erilaisia tarroja ja ohjausyksiköiden paneeleja. – Tällä hetkellä valmistamme useita kymmeniä traktoreita päivässä.

Brand ID panostaa asiakaspalveluun!

Brand ID:n asiakaspalvelu kiteytti tavoitteensa lauseeseen ”Haluamme vilpittömästi olla asiakkaamme paras kumppani.”

Sitten alkoi tapahtua. Tiimityö tiivistyi, turhat ja päällekkäiset toimet karsittiin. Aikaa vapautui sekä myyntityölle että asiakaspalvelulle, ja hyöty valuu suoraan asiakkaalle.

BRAND ID ON YLPEÄSTI KOTIMAINEN

Proudly Printed in Finland -merkillä halutaan tuoda esiin kotimaisen työn merkitystä. Fespan lanseeraama ydinviesti on: Me painamme ja tuotamme suomalaisia tuotteita suomalaisille.
Tuotemerkin saavat käyttöönsä yritykset, jotka ovat yli 50-prosenttisesti suomalaisessa omistuksessa ja maksavat veronsa Suomeen. Yrityksen tuotannosta ja muista toiminnoista vähintään 2/3 tulee olla Suomessa.

YRITYSKAUPALLA BRÄNDÄÄJIEN KÄRKEEN – KILPAILIJOISTA KAVEREIKSI

Vahvat brändit erottuvat muista ja vahvistavat koko yrityksen liiketulosta ja markkina-arvoa.

ROKKIMIEHEN TAVOITE ON KOVA!

Vahvat brändit erottuvat muista ja vahvistavat koko yrityksen liiketulosta ja markkina-arvoa.

Kuplivat osastot keräävät huomiota kautta maan

Kahden suuren, Sodastreamin ja PepsiCo:n, yhteistyö lanseerattiin 360 asteen kampanjalla koko Suomeen.

KAIZEN™ – PARANNUSTA MYYNTIIN JA ASIAKASPALVELUUN

Liiketoiminnan kokonaisvaltainen kehittäminen ei voi rajoittua vain osaan arvoa lisäävistä toiminnoista.