• Henkilöstömme on avainasemassa!

Brand ID:n avainjuttu on tiimityö. Ja asenne. Koulutamme työtehtäviin ja ruokimme haluasi oppia uutta. Tekemisen kulttuuri ja asioiden yhdessä kehittäminen pienin askelin sujuvammaksi näkyy esimerkiksi siinä, että jokaisen idea on arvokas.

Me brändiläiset olemme rehtejä, avoimia, reippaita ja yhteistyövalmiita tiimipelaajia niin toisillemme kuin asiakkaillemme. Huumorintajuisiksikin meitä on joskus sanottu. Taisi olla vuosi 2019, ehkä huhtikuussa.

Olemme kasvava yritys, mikä tarkoittaa että toiminta kehittyy ja tuo tullessaan mielenkiintoisia työtehtäviä myös tulevaisuudessa. Vakavaraisena yrityksenä voimme tarjota monipuolisen urapolun kehittymiselle ja etenemiselle.


Brand ID -arvot

Yhteishenki
Luotettavuus
Jatkuvuus
Innovatiivisuus


Jokainen kuuluu joukkoon

Meillä jokainen työntekijä saa kehittää omaa työnkuvaansa ja olla tärkeänä palasena koko yrityksen kehityskaarta ja prosessien parantamista. Kaikki asiat on opeteltavissa, mutta hyvän fiiliksen luomme yhdessä.

Tule brändiläiseksi ja koe millainen on sopivan pieni suuri työpaikka!

“Koen, että kaikenlaisille ihmisille annetaan täällä mahdollisuus – mahdollisuus oppia ja kehittyä ja mahdollisuus luoda yhdessä ehkä uuttakin.“ Veera Rintamäki, leikkurioperaattori, Pori

“En ole tuntenut samanlaista yhteenkuuluvuutta työpaikkaan kohdallani aiemmin.” Veera Rintamäki

“Olen päässyt kulkemaan hienon polun läpi organisaation ja eri tehtävänkuvat ovat rakentaneet laajan osaamispohjan. ” Teemu Hieta-Koivisto

Brand ID työpaikkana

Brand ID valmistaa teollisuuden merkintätuotteet, myymälä- ja yritysilmeet, digitaaliset myymäläratkaisut, myyntitelineet sekä pakkaukset, joiden avulla tehdään yritysten brändit näkyviksi. Tuote- ja palveluvalikoiman laajuuskin sen kertoo: meiltä on helppo löytää haluamasi työnkuva – ja myös vaihtaa sitä, jos mieli muuttuu.

“Jos haluat työskennellä yrityksessä jossa on hyvä tekemisen meininki, katse tulevaisuuteen ja työyhteisö joka haluaa pitää toisista huolta, on Brand ID oikea paikka sinulle.“ Teemu Hieta-Koivisto, ostaja, Pori

Harjoittelijalle

Brand ID on innostava työpaikka opintojen ohessa. Meillä työskentelee säännöllisesti eri alojen opiskelijoita työharjoittelijoina. Tarjoamme tukea valmistumiseen, opinnäytetyön tekemiseen ja osaamisen kehittämiseen. Voit yhdistää opiskelun ja työn joustavasti.

“Minun tiimissäni on mahdottoman hyvä ryhmähenki ja tunnen suurta ylpeyttä siitä, että saan kutsua heitä myös ystävikseni, työtoveruuden lisäksi.“ Noora Vuorenheimo,  suurkuvatulostaja, Pori

“Työssäni palkitsevinta on jatkuva kehitys ja ratkaisujen etsiminen sekä onnistuminen.” Noora Vuorenheimo

“Yrityksessä on useita pitkäkestoisia työuria ja taidanpa lukeutua itsekin tähän kastiin 10 vuoden kokemuksellani.” Erik Mykrä

Vastuullisuus

Koulutamme, opastamme ja kannustamme koko henkilöstöämme toimimaan ympäristön kannalta vastuullisella tavalla. Huomioimme kaikessa toiminnassamme vaikutukset laatuun, ympäristöön ja työturvallisuuteen. Tämä tarkoittaa sitä, että pyrimme esimerkiksi minimoimaan ympäristöhaitat, käyttämään raaka-aineita ja energiaa tehokkaasti, vähentämään päästöjämme ja kuluttamaan vähemmän suhteessa tuottamaamme määrään.  Työntekijöidemme turvallisuus on meille sydämen asia.

“Yrityksen juuret ovat syvällä suomalaisessa mullassa, eli Brand ID on kotimainen perheyritys. Vakaa kasvu ja kehityshalu mahdollistavat työpaikan myös pitkälle tulevaisuuteen.“ Erik Mykrä, projektipäällikkö, Hyvinkää/Pori