KAUPPA Vanhaan Postiin Luotiin Moderni Kauppa

30.07.2021

Brand ID toteutti Porin torin laidalla sijaitsevan Sale Torin uuden myymäläilmeen.

Kuinka muuttaa vanha postirakennus moderniksi myymäläksi?

Tuo oli lähtökohta, kun Satakunnan Osuuskauppa alkoi suunnitella uuden myymälän avaamista Porin torin laidalla sijainneeseen liiketilaan. Liiketila oli neliömäärältään (noin 300 neliötä) huomattavasti pienempi verrattuna yhtiön muihin perusmyymälöihin. Toisaalta taas tilaa riitti, jos käänsi katseen ylöspäin: katto tulisi vastaan useamman metrin korkeudessa.

– Tiloissa toimi aiemmin Porin pääposti, ja ylhäällä menee esimerkiksi kävelyparvi. Kyseessä on hyvin poikkeuksellinen liiketila kaupaksi, kertoo Satakunnan Osuuskaupan ryhmäpäällikkö Merja Perttula-Vuori.

– Pieni ja samaan aikaan suuri liiketila tarjosi paljon pähkäiltävää, mutta myös mahdollisuuksia, hän jatkaa.

Sale--mehustamo.jpg

”MYYMÄLÄILMEEN UUSIMINEN LISÄÄ MYYNTIÄ”

Satakunnan Osuuskaupan apuna uuden myymälän luomisessa oli Brand ID, joka vastasi myymäläilmeen toteuttamisesta.

– Kaikki lähti liikkeelle kartoituksesta, jonka jälkeen katsoimme liiketilaan sopivia ratkaisuja. Sen jälkeen sovimme yhdessä asiakkaan kanssa, mitä tilaan voisi tehdä ja mitä pitää tehdä, jotta kauppa on ketjuilmeen mukainen, sanoo Brand ID:n myymälä-ja yritysilmeistä vastaava myyntipäällikkö Janne Vallinen.

Poikkeuksellinen liiketila piti ottaa huomioon kaikissa ratkaisuissa.

Brand ID toteutti Sale Toriin muun muassa ikkunateippaukset ja käytäväopasteet. Esimerkiksi käytäväopasteet roikkuvat myymälöissä tavallisesti katosta, mutta katon korkeuden takia se ei ollut tällä kertaa mahdollista.

– Piti keksiä muita ratkaisuja, jotta myymälätilasta saatiin paitsi viihtyisä, mutta myös käytännöllinen.

Myymäläilmeen merkitys kasvaa kaiken aikaa. Harkittu ja viimeistelty myymäläilme tehostaa liiketoimintaa.

– Tällä hetkellä isompana trendinä on, että asiakkaat hakevat kauppareissuiltaan elämyksellisyyttä. Yleisesti ottaen voi sanoa, että myymäläilmeen uusiminen lisää aina myyntiäkin, Vallinen muistuttaa.

Sale---Kylmät-juomat.jpg

YKSILÖLLISIÄ RATKAISUJA KETJUN ILMEEN MUKAISESTI

Avara ja erikoinen, hieman tavallisesta poikkeava kauppa.

Tuo on ensivaikutelma Sale Torista, joka avasi ovensa kesällä 2020.

– Myymälä on yhä pieni ja tilana tosi kompakti, mutta korkeuden takia myymälä tuntuu myös avaralta ja todellisia neliömääriään isommalta.

– Myös ketjun konsepti-ilme toteutuu hienosti. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja yhteistyöhön Brand ID:n kanssa, Perttula-Vuori sanoo.

Sale Torin valikoima painottuu nopeasti mukaan ostettavaan ruokaan, välipaloihin, kuumaan sekä kylmään juomaan.

Porilaiset ovat ottaneet uuden myymälätuttavuuden vastaan hyvin.

Sale Torilla tavataan – niin kuin myymälän työntekijöiden paidoissakin lukee.

– Asiakkailta olen kuullut pelkästään positiivista palautetta. Sale Toria on kehuttu omanlaiseksi kaupakseen, jossa on helppo ja nopea asioida.

– Eli juuri ne asiat ovat korostuneet, mitä olemme myymälältä hakeneetkin.

”Pieni, mutta samaan aikaan suuri liiketila tarjosi paljon pähkäil-tävää, mutta myös mahdollisuuksia.”

Merja Perttula-Vuori
Satakunnan Osuuskaupan ryhmäpäällikkö

Viimeistelty myymäläilme tehostaa liiketoimintaa. Trendinä on se, että asiakkaat hakevat kauppareissuiltaan elämyksellisyyttä.

Merja Perttula-Vuori on saanut uudistuksesta vain hyvää palautetta.

  • Ketjun konsepti-ilme toistuu tunnistettavana ympäri liiketilaa.
  • Korkea tila vaati yksilöllisiä ratkaisuja käytäväopasteiden sijoitteluun.
  • Elämyksellisyyttä haetaan myymäläilmeisiin eri keinoin.