Brand ID - Kokonaispalvelua ja toimivia ratkaisuja
Brand ID Oy on moderni ja kasvava graafisen alan yritys, jolla on vahvat asiakkuudet ja pitkät asiakassuhteet. Olemme erikoistuneet kahteen erilaiseen asiakasryhmään, teollisuuteen ja kaupan alaan. Menestyksemme perustuu erikoistumiseen ja erittäin hyvään asiakassuhteiden hoitamiseen.
Industrial Graphics – ryhmämme valmistaa pitkäkestoisia tarroja ja merkintätuotteita koneita ja laitteita valmistavan teollisuuden käyttöön. Kansainvälisistä asiakkaistamme vanhin on Volvo, jonka kanssa meillä on ollut ilo työskennellä vuodesta 1982 lähtien. Vanhin kotimaassa on Sampo-Rosenlew Oy, jolle olemme toimittaneet tarrat puimureihin vuodesta 1974 lähtien.
Tänä vuonna Brand ID aloitti myös toiminnan Kempeleessä. Hankittu tuotantolaitteisto mahdollistaa entistä monipuolisempien merkintöjen kuten 3D merkkien ja In Mold labeling-tuotteiden valmistuksen teollisuudelle. Näin syntyi myös Brand ID:n kolmas ryhmä: 3D Graphics.
Yritysilmeen ratkaisut – ryhmämme suunnittelee ja toteuttaa asentaen asiakkailleen myymälä- ja yritysilmeitä. Asiakkaina ovat kaikki merkittävät kotimaisen kaupan alan ketjut ja merkittävät yritykset. Pisin yhtäjaksoinen asiakkaamme on Kesko, vuodesta 1982 lähtien.
Brand ID kasvaa selvästi kilpailijoitaan nopeammin ja on teollisuuden merkintätuotteissa pohjoismaiden suurimpia toimijoita. Viennin osuus on erittäin merkittävä. Vientiasiakkaamme ovat pääasiassa eurooppalaisia, mutta toimitamme myös paljon tuotteitamme ympäri maailmaa.
Asiakkaat ovat meille kumppaneita ja kumppanuus tarkoittaa meille muutakin kuin tavaran toimittamista. Se on paljon enemmän. Me uskomme pystyvämme palvelemaan asiakkaitamme erittäin hyvin ja tuovamme oikeaa lisäarvoa kumppanuuden kautta. Tästä ovat todisteena erittäin pitkät asiakassuhteemme, sekä toimintamme mittarit ja asiakaspalaute.
Terveisin
Juha Heljakka, toimitusjohtaja


