Nelostuote-konserni perustettiin 1967, jolloin alkoi Kimble-lautapelin valmistus. Heti seuraavana vuonna aloitettiin myös seripainotoiminta, joka 1970-luvun alussa erikoistui teollisuuden tarpeisiin painaen tarroja ja muita merkintätuotteita.
Tampereelle perustettiin 1980 tytäryhtiö Suomen Nelosmainos Oy, joka kasvoi nopeasti yhdeksi isoimmista kaupan alan somistuspalveluja toteuttavaksi yritykseksi. Suurin asiakas oli pitkään Kesko.
Vuonna 2007 yhdistettiin Porissa toimiva Nelostuotteen menestyksekäs seripainotoiminta ja Suomen Nelosmainos Oy. Uuden yrityksen nimeksi tuli Brand ID Oy ja yhtiön omistaa Nelostuote Oy.
Uudesta Brand ID:stä tuli yksi pohjoismaiden suurimpia teollisuuden merkintätuotteisiin erikoituneita yrityksiä ja samalla se on Suomen suurimpia myymälä- ja yritysilmeitä toteuttava yritys. Vahvuutemme on osaamisemme, jota tukee erinomainen kumppanuusverkosto.
Vuosi 2010 alkoi myös historiallisissa merkeissä koska Brand ID aloitti toiminnan Kempeleessä. Laitehankintojen myötä mahdollistui entistä monipuolisempien merkintöjen tekeminen.
Brand ID on oikea kumppani vahvistamaan näkyvyyttä ja mielikuvaa.








