Case Iskelmä – Radio kuuluu ja näkyy

Radio Iskelmä kuuluu eetterissä, mutta myös näkyy. Kaupallisen kanavan on oltava monessa mukana

– Mistä ihmiset tietäisivät kuunnella meitä, jos emme kerro, että Radio Iskelmä on olemassa, sanoo Brand Director Erkki Ryttyläinen.

Brand ID on jo viiden vuoden ajan luonut Iskelmän ulkoisen näkyvyyden. Iskelmä järjestää omia tapahtumia ja on monessa muussa tapahtumassa yhteistyökumppanina. Sen tunnukset ja värit näkyvät esimerkiksi Iskelmä-baareissa, jotka sijaitsevat Tampereella, Oulussa ja Tallinkin Baltic Princess -laivalla. Helmikuussa juhlittiin suurta Iskelmä Gaalaa, kesällä oli muun muassa Iskelmäparaati, Espan konsertteja ja Helsinki-viikon tapahtumat.

Yhdessä Brand ID ja Radio Iskelmä suunnittelivat myös Himoksella heinäkuun alussa järjestetyn Iskelmäfestivaalin ulkoasun. Pitkään jatkuneen kumppanuuden pohjalta tulosta syntyy nopeasti, koska alkuvaiheen syvällisiä kartoituksia ja tunnusteluja ei tarvita.

Onnistutaan yhdessä!

img-11

Olemme asiakkaallemme enemmän kuin pelkkä alihankkija. Ota meidät mukaan painotuotteen suunnitteluun jo projektin alkumetreillä ja vaadi meiltä toteutustekniikoiden sijaan ratkaisumalleja. Sillä on taatusti positiivinen vaikutus lopputuotteen laatuun!

Yhteystietomme löydät täältä